5 000 vuotta vanha kadonnut kaupunki löytyi – tutkijatkin ihmeissään

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Egyptissä on tehty merkittävä uusi muinaislöytö. Sohagin kaupungista on löydetty yli 5 000 vuotta vanhan kaupungin jäännökset. Kaupungin uskotaan olleen pääasiassa korkea-arvoisten virkamiesten ja haudanrakentajien asuttama.

Arkeologit ovat toistaiseksi löytäneet kaivauksista majoja, saviastioita, raudasta valmistettuja työkaluja ja 15 suurikokoista hautaa.

– Löydettyjen hautojen koko on joissain tapauksissa suurempi kuin Abydosin ensimmäisen dynastian aikaiset haudat, muinaisjäänteiden ministeriön edustaja kuvailee The Independent -lehden mukaan.

– Se on merkki alueelle haudattujen ihmisten tärkeydestä ja korkeasta sosiaalisesta statuksesta Egyptin varhaishistoriassa, edustaja jatkaa.

Sen lisäksi että uusi löydös on merkittävä tieteellisesti, toivotaan sen houkuttelevan myös turisteja Egyptiin. Maan matkailuala on kärsinyt merkittävästi viime vuosien aikana. Vielä vuonna 2010 maassa vieraili 14,7 miljoonaa turistia, mutta määrä tippui seuraavana vuonna vain 9,8 miljoonaan turistiin.

 

 

PÄIVITYS: Korjattu kaupungin ikä 7 000 vuodesta 5 000 vuodeksi.