Dave Chappelle tekee paluun – miljoonasopimus Netflixin kanssa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen koomikko Dave Chappelle muistetaan parhaiten Chappelle’s Show -sketsisarjastaan. Nyt mies on palaamassa vuosien odotuksen jälkeen tekemässä paluuta televisioruutuihin, tällä kertaa suoratoistopalvelun ohjelmistossa.

Dave Chappellen kerrotaan solmineen rahakkaan sopimuksen Netflixin kanssa. Sen myötä mieheltä tullaan näkemään suoratoistopalvelussa kolme uutta projektia. Uutta Chappelle’s Show -tyylistä sketisarjaa odottavat saattavat tosin joutua pettymään.

Sopimuksen myötä Chappelle ja ohjaaja Stan Lathan työstävät Netflixiin uunituoreen stand up -spesiaalin. Sen lisäksi palvelussa tullaan näkemään kaksi muuta aikaisemmin taltioitua stand up -keikkaa. Netflixissä esitettävät spesiaalit tulevat olemaan miehen ensimmäisiä uusia televisiossa esitettäviä stand up -esiintymisiä 12 vuoteen.

The New York Post -lehden mukaan Dave Chappelle tulee ansaitsemaan Netflix-sopimuksellaan peräti 60 miljoonaa dollaria. Kaikki kolme stand up -keikkaa ilmestyvät suoratoistopalveluun samanaikaisesti ensi vuonna.

Dave Chappelle lopetti vuonna 2005 yllättäen huippusuositun Chappelle’s Show -sketsisarjansa. Sen jälkeen mies pysytteli vuosikausia poissa julkisuudesta. Hän teki paluun televisioon juontamalla Saturday Night Live -sarjan 12. Marraskuuta 2016 Yhdysvalloissa esitetyn jakson.