Suomalaisesta kansansävelmästä tuli jättihitti maailmalla – näin suomi taittuu Japanissa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista ja eniten soineista kappaleista on hieman yllättäen jo 1930-luvulla alunperin sävelletty Ievan polkka. Kappale teki vuonna 1995 uuden tulemisen, kun Loituma-yhtye levytti sen ja kappale lähti leviämään kulovalkean tavoin maailmalla.

Nyt, 21 vuotta myöhemmin, Ievan polkka on saanut YouTubessa jo huimat 17 miljoonaa katselukertaa. Kyseinen Yleisradion televisioesiintymisestä peräisin oleva video on julkaistu verkossa vuonna 2008. Loituma levytti kappaleen myös toistamiseen vuonna 2007. Parhaillaan kappale leviää sosiaalisessa mediassa japanilaisen Tokyo Idol Clipsin julkaistua siitä Facebookissa japanilaistytön version.

Stara uutisoi vuonna 2008 kuinka Ievan polkka levytettiin myös danceversiona, kun Holly Dolly -yhtye teki siitä Dolly Song -nimisen kappaleen.

Kolme vuotta myöhemmin kappaleesta tehtiin jälleen uusi versio. Tuolloin Loituman kappaletta lainattiin Gabriel Rochan Drunken Russian -housekappaleeseen. Vuonna 2014 suomalaishitin levytti myös Miku Hatsune.