Se oli siinä! Saara Aalto häikäisi superfinaalissa – tuomaristo ylisti vuolaasti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatar Saara Aalto kamppailee parhaillaan Lontoossa Wembleyn jättimäisellä esiintymislavalla X Factor -kilpailun voitosta. Saaran unelmat suurista esiintymislavoista ovat jo toteutuneet, mutta koko kilpailun voitto olisi vielä kuin piste iin päälle.

Splash

Nyt viimeinen varsinainen puristus on viimein takana, kun Saara esitti uudelleen Björkin It’s Oh So Quiet -kappaleen. Ensimmäinen kilpailukappale on molemmilla finalisteilla kilpailijan ja hänen valmentajansa valinta kaudella aiemmin esitetyistä kappaleista.

Monet fanit ihmettelivät päätöstä, sillä kappale ei lukeudu Saaran parhaimmistoon kuluneella kaudella. Nyt Saara kuitenkin osoitti olevansa piinkova esiintyjä, sillä hänen eteerinen esityksensä sai sekä tuomariston että miljoonat katsojat hurmioon. Esitys oli ainakin pääosin sama kuin mitä nähtiin jo kilpailun alkuvaiheessa.

Louis Walsh ihmetteli miten Saara Aalto onnistuu aina vain uudistumaan esityksissään ja miten hänessä on x factoria. Nicole ylisti sitä miten Saara onnistuu pitämään hauskaa ja siten täyttämään koko esiintymislavan. Simon Cowell totesi, että tänään nähtiin miksi hän ja yleisö rakastavat Saaraa. Luonnollisesti Saaran oma valmentaja Sharon Osbourne yhtyi kehuihin.

Vaikka Saaran omat kappaleet on nyt esitetty, nousee hän vielä kerran esiintymislavalle. Saara ja hänen kilpakumppaninsa Matt Terry esittävät nimittäin kumpikin tänään kaksi kappaletta. Toisena kappaleena molemmat esittävät tuotannon määrittämän niin sanotun Winners Song -kappaleen.

It’s Oh So Quiet on alunperin amerikkalaisen Betty Huttonin jo vuonna 1951 levyttämä kappale, josta Björkin vuonna 1995 levyttämä uusi versio teki maailmanlaajuisen hitin. Kappaleesta muodostui nopeasti Björkin uran tunnetuin kappale, ja se nousi Britannian singlelistalla parhaimmillaan neljänneksi. Kappale on brittiyleisölle tuttu, sillä sen single myi maassa kultaa, eli yli 400.000 kappaletta.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat