Saara Aalto saa oman televisiosarjan Britanniassa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen maailmanlaajuisesti tunnetuin tämänhetkinen tähti Saara Aalto aloitti viikonloppuna keikkailun, kun hän nousi ensikerran esiintymislavalle Britanniassa X Factorin jälkeen. Suomessakin jo useampaan otteeseen esiintynyt laulajatar paljasti tänään uransa seuraavan merkittävän askeleen.

Saara Aalto jakoi Facebookissa linkin The Sun -lehden artikkeliin, jossa hänen kerrotaan olevan pian oman kaksiosaisen realitysarjan tähti. Parhaillaan neuvotteluasteella olevassa realitysarjassa seurataan lehden mukaan Saaran elämää X Factorin jälkeen aina alkaneen vuoden elokuulle saakka.

Taannoisella Suomen vierailulla Saara paljasti yleisölle miksi kuvausryhmä seuraa hänen liikkeitään. Aalto kertoi, että Yleisradio kuvaa hänestä parhaillaan materiaalia ohjelmaa varten. Nyt uuden käänteen perusteella hänen kintereillään tullaan jatkossa näkemään enemmänkin kuvausryhmiä. Viikonloppuna Saara esiintyi Lontoossa maailmankuululla G-A-Y -klubilla.