Seiska: Timo T.A. Mikkonen on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosien television suosikkijuontaja ja mediayrittäjä Timo T.A. Mikkonen on kuollut. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Seiskan mukaan Mikkonen menehtyi tänään tiistaina pitkällisen sairauden uuvuttamana läheisten ja perheen parissa. Suru-uutisen vahvisti lehdelle Mikkosen Nina-vaimo.

Mikkonen sai vuonna 2011 vakavan sairauskohtauksen, josta aiheutui aivoinfarkteja. Hän ei sittemmin enää toipunut entiselleen.

Monet suomalaiset muistavat Timo T.A. Mikkosen erityisesti Hittimittari-musiikkiohjelman juontajana, sillä ohjelma oli tuolloin yksi ainoita populaarimusiikin foorumeita koko maassa. Ohjelmassa Mikkonen esitteli suomalaisille valtavan määrän sittemmin jo klassikoiksi muodostuneita kappaleita ja yhtyeitä.

Hittimittarin lisäksi Mikkonen nähtiin myös monissa muissakin ohjelmissa, joissa hän oli päätähtenä. M-Show -keskusteluohjelma käynnistyi jo vuonna 1971 ja huippusuosittua Illan päätteeksi Timo T.A. -ohjelmaa esitettiin vuosina 1993-1997. Viimeisin televisiotuotanto oli Mikkosten perheen elämää seurannut Mikkosten maailma, joka päättyi vuonna 2009.

Lisäksi Timo T.A. Mikkonen esiintyi myös laulajana niin televisiossa kuin levyilläkin. Hänen albuminsa Joulusydän julkaistiin 1980-luvun lopussa.