Koira putosi koskeen – sitten lajitoveri päätti pelastaa ystävänsä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Koirien ja monien muiden eläinten, kuten esimerkiksi elefanttien, tapa kyetä pelastamaan lajitovereitaan pulasta on nähty jo monilla videoilla. Nyt verkossa on kuitenkin muodostunut jättihitiksi video, jossa lemmikkikoira putoaa keppi suussa koskeen. Tilanne näytti uhkaavalta, mutta päättyi odottamattomasti.

Toinen koira oli nimittäin muutaman metrin päässä alajuoksulla, jossa se huomasi ystävänsä joutuneen pulaan. Onneksi ystävällä oli suussaan puukarahka, josta kuivilla oleva koira sai suullaan kiinni. Koska kumpikaan koira ei päästänyt irti puusta, onnistui toinen koira vetämään pulassa olleen vedestä kuiville. Kovin helppo urakka se ei ollut, koska vesi virtasi tuolla kohdalla nopeasti.

Todennäköisesti koskeen pudonnut koira ei ollut hengenvaarassa, sillä videolla ei nähdä millaiseen paikkaan koski päättyi. On mahdollista, että kyseessä oli koirille tuttu leikkipaikka. Tällaisessa tapauksessa ne olisivat pelastaneet toisiaan aiemminkin samassa kohdassa.