Viimeinen Terminator-elokuva työn alla – James Cameron ja Tim Miller vauhdissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Terminator-elokuvasarja on kuin siinä esiintyvä tappajarobotti: Halusitpa tai et, se tekee aina paluun. Nyt kaksi ensimmäistä Terminator-elokuvaa ohjannut James Cameron on suunnittelemassa sarjan kuudetta osaa.

Terminator-elokuvien oikeudet palaavat Cameronille vuonna 2019. Miehen kerrotaan parhaillaan suunnittelevat elokuvasarjan viimeiseksi väitettyä osaa yhdessä Deadpool-elokuvan ohjaajan, Tim Millerin kanssa. Deadline-sivuston mukaan tarkoituksena olisi, että Miller toimisi tulevan elokuvan ohjaajana.

James Cameronin ohjaamat ja Arnold Schwarzeneggerin tähdittämät Terminator ja Terminator 2 – Tuomion päivä olivat suuria yleisö- ja arvostelumenestyksiä. Niiden tarina jatkui kolmen elokuvan ja tv-sarjan muodossa ilman Cameronin mukanaoloa.

Sarjan viimeisin elokuva oli vuonna 2015 ilmestynyt Terminator Genisys. Sen oli tarkoitus toimia uuden trilogian ensimmäisenä osana, mutta elokuvan flopattua lippuluukulla suunnitelmat haudattiin.