Tuhansia vuosia vanha dildo löytyi Kiinasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme äskettäin Kiinassa arkeologisissa kaivauksissa tehdyistä löydöistä, joissa tutkijat löysivät noin 2.000 vuotta vanhoja dildoja ja anustappeja. Nyt tutkijat ovat saaneet lisätietoja ja todenneet erään löydöksen todennäköisesti maailman vanhimmaksi masturbointivälineeksi.

Kiinalaisen rikkaan ja vaikutusvaltaisen aristokraatin haudasta löydettiin Jiangsun provinssissa seksilelu, jota on todennäköisesti käytetty jo kaksi vuosituhatta sitten. Se on peräisin Han-dynastian ajalta, joka alkoi 200 vuotta ennen länsimaisen ajanlaskun alkua.

Dildo löydettiin jo vuonna 2012, mistä saakka sitä on säilytetty Yizhengin museossa. Löytö ei ole ollut missään vaiheessa esillä museon kävijöille, China News uutisoi. Nyt dildo ja muut löydökset lähtevät kiertämään maailmaa.

IFL Science -sivuston mukaan seksilelut eivät suinkaan olleet pelkkiä koristeita, van selvästi suunniteltuja käyttöä varten. On epäselvää, oliko ne suunniteltu varta vasten miesten vai naisten käytettäväksi. 2.000 vuotta vanhat seksilelut ovat ensi kertaa esillä Kiinan ulkopuolella San Franciscon Tomb Treasures -näyttelyssä.

Uusimmat