Kiertoradalle laukaistiin 104 sateliittia samanaikaisesti – tältä se näytti

Intia on tehnyt historiaa laukaisemalla ennätysmäärän satelliitteja samanaikaisesti maan kiertoradalle. Yhteensä satelliitteja toimitettiin avaruuteen 104 kappaletta.

------

Laukaisu tapahtui Intian Shiharikotassa keskiviikkona 15. helmikuuta. 88 kappaletta satelliiteista kuuluu Yhdysvaltalaiselle Planet-yhtiölle. Yhtiön tarkoitukena on kuvata satelliiteillaan Maata päivittäin.

Satelliitteja onnistuttiin The Verge -sivuston mukaan mahduttamaan niin paljon samaan rakettiin, sillä suurin osa niistä on melko pienikokoisia. Historiallista operaatiota päästään seuraamaan Planetin Twitterissä julkaisemalla videolla.