Voiko naistenlehtien ohjeiden mukaan elää? Kolme naista testasi viikon ajan

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Naistenlehdet tarjoavat naisille ja nuorille tytöille vinkkejä ja ohjeita muun muassa pukeutumisen, ruoanlaiton, parisuhteen, seksin, kauneuden ja treenaamisen suhteen. Naistenlehdissä nähdään yleensä täydellisiä kiiltokuvia siitä millainen ideaalisen naisen tulisi olla ja miltä hänen tulisi näyttää.

Moni nainen on varmasti joskus naistenlehtiä selatessaan ajatellut haluavansa pukeutua tai meikata kuten kuvissa poseeraavat naiset. Totuus voi kuitenkin ohjeiden toteuttamisen suhteen olla melko erilainen koska kaikki naisetkin ovat erilaisia eikä jokainen neuvo toimi kaikkien elämässä.

Nyt kolme naista otti haasteekseen elää naistenlehtien neuvojen mukaan kokonaisen viikon ajan. Heidän tuli yrittää toisintaa lehtien tyyli- ja meikkivinkkejä, suorittaa lehtien neuvoma kotitreeni ja ottaa lehdestä omaan elämään sopivia elämänohjeita.

Naiset pitivät vaihtelusta ja pienestä lisämausteesta, jonka tyylivinkit heidän arkityyliinsä antoivat. Seksivinkit tuntuivat kuitenkin olevan todella erikoisia, minkä lisäksi naisten oli vaikea löytää kotona treenaamiseen motivaatiota tai tehdä treeniä oikein pelkkien kuvien ja tiivistettyjen ohjeiden avulla.

Uusimmat