Solange suuttui Beyoncen Grammy-häviöstä – puolusti siskoaan Twitterissä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sunnuntaina järjestetyssä Grammy-gaalassa Adelen 25-niminen albumi palkittiin vuoden parhaan albumin palkinnolla. Ehdolla vuoden albumiksi oli myös Beyoncen ylistetty Lemonade-albumi, jolle moni povasi voittoa.

Itse Adelekin hämmentyi voitostaan ja omisti Beyoncelle puheensa, jonka jälkeen hän vielä rikkoi pystin kahteen osaan antaakseen puolet siitä Beyoncelle. Adelen kuultiin Teen Vogue -lehden mukaan kysyneen takahuoneessa tuohtuneena: ”Mitä vi**ua Beyoncen pitäisi oikein tehdä, että hän voittaisi vuoden albumin?”.

Myös Beyoncen pikkusisko Solange Knowles ilmaisi tuohtumuksensa Twitter-julkaisuissa, jotka hän on sittemmin poistanut. Solange oli ihmetellyt Teen Vogue -lehden mukaan sitä miten vain kaksi tummaihoista muusikkoa on voittanut viimeisen 20 vuoden aikana vuoden albumi -palkinnon, vaikka tummaihoisia esiintyviä artisteja on tuona aikana ollut hänen mukaansa yli 200.