Stara Solange Knowles

Viihdeuutiset

Beyoncen pikkusisko kuumissa lomakuvissa

Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura otti kuitenkin takapakkia. Solange sai potkut levy-yhtiöstään, koska Sol-Angel And The Hadley St. Dreams -albumi ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin.

Solange Knowles meni marraskuussa naimisiin musiikkivideo-ohjaaja Alan Fergusonin kanssa. Pariskunta vietti häämatkaansa Brasilian Bahiassa, ja laulajatar otti heidän matkastaan runsain määrin näyttäviä kuvia. Otokset ovat nyt nähtävillä Solangen Instagram-tilillä.

Taannoin Solange paljasti, että uuden levyn tekeminen otti koville. Naisen mukaan levyn teossa oli mukana myös hieman hermoromahduksen piirteitä. Solange on jopa kertonut kärsineensä paniikkikohtauksista ”uhrauduttuaan levylle täysin”.

Viihdeuutiset

Solange Knowles ällistyi lentokentällä – hiukset tutkittiin turvatarkastuksessa

Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin.

Nyt Solange on purkanut turhautumistaan Yhdysvaltain sisäisen liikenteen turvallisuudesta vastaavaa TSA:ta kohtaan Twitterissä. Solange liitti ensin Twitteriinsä uutisen naisesta, jonka afro tutkittiin lentokentän turvatarkastuksessa Hartsfield-Jackson -lentokentällä. Samalla laulajatar kertoi, kuinka sama tapahtui hänelle itselleen.

– Diskriminoiva valtio… Hiukseni eivät ole säilytyslaatikko. Pelataan pientä peliä nimeltä: ”Mitä TSA löysi Solangen afrosta?”, Solange Knowles purkaa tunteitaan Twitterissä.

Naisen fanit lähtivätkin leikkiin mukaan, sillä vastauksesi kysymykseen mitä afrosta löytyikään ehdotettiin muun muassa uutta musiikkivideota, välipaloja ja purkkaa. Solange kuitenkin twiittasi vielä myöhemmin, että peli on päättynyt ja hänen lentonsa lähtee. Yhdysvalloissa useat matkustajat ovat valittaneet hiuksien taputtelun turvatarkastuksissa olevan syrjivää.

Viime vuonna Solange työsti uutta albumiaan, jonka tekeminen otti häntä koville. Naisen mukaan levyn teossa oli mukana myös hieman hermoromahduksen piirteitä. Solange on jopa kertonut kärsineensä paniikkikohtauksista ”uhrauduttuaan levylle täysin”.