Tutkimus: Basisti on yhtyeen tärkein tyyppi!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Nyt jokainen bändissä bassoa soittava voi röyhistää rintansa ja näyttää keskisormea basistivitseille. Tutkijoiden mukaan basso on jokaisen musiikkikappaleen selkäranka. Ihmisten aivot rekisteröivät rytmin paremmin matalilla äänillä soitettuna.

Bassot ovat musiikin perusta. Tämän ovat todistaneet kanadalaisen McMasterin yliopiston tutkijat, joiden mukaan ihmiset huomaavat parhaiten musiikissa esintyvät matalat äänet. Tutkimusjohtajana työskennellyt psykologi Laurel Trainor kertoo, että bassokuviot tempaisevat kuuntelijansa parhaiten mukaan. Testihenkilöille soitettiin musiikkia samalla, kun heidän aivotoimintaansa seurattiin EEG-laitteella.

Ihmiset mukautuivat paremmin matalilla sävelillä soitettuun sävelkulkuun. Toisin sanoen syvyyttä musiikkiin tuovat basistit ovat virallisesti bändin tärkeimpiä jäseniä. Tutkimustulos julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa.