Gwyneth Paltrow julkaisi kuvan rakkaastaan – kolmen vuoden seurustelun jälkeen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijätär Gwyneth Paltrow ja Coldplay-yhtyeen laulaja Chris Martin erosivat 11 avioliittovuoden jälkeen vuonna 2014. Jo samana vuonna Paltrow löysi rinnalleen uuden rakkaan, mutta hän ei kuitenkaan halunnut tuoda miestä tai suhdetta heti julkisuuteen.

Pariskunnan ero viivästyi siitä syystä, että Chris Martin ei saanut hoidettua avioeron hakemista ajallaan. Eron jälkeen pari asui vielä hetken aikaa yhdessä ja jatkoi elämää kuin mikä tahansa perhe, mutta viime vuonna eroprosessi saatiin viimein päätökseensä. Kumpikin osapuoli on ollut hienotunteinen toisiaan kohtaan, ja vasta nyt nainen julkaisi uuden miehensä kanssa otetun yhteiskuvan.

44-vuotias Gwyneth Paltrow on Daily Mail -lehden mukaan seurustellut 45-vuotiaan Brad Falchukin kanssa jo kolme vuotta, mutta julkaisi miehen kanssa otetun yhteiskuvan vasta nyt kuvatekstillä: ”Happy birthday, handsome”. Paltrow on välillä osallistanut miehen kukakollaaseihin, mutta tämä kuva on kuitenkin ensimmäinen naisen julkaisema yhteiskuva, jossa näyttelijätär todella osoittaa miehen olevan hänen rakkaansa.

https://www.instagram.com/p/BRHjocZg89N/?taken-by=gwynethpaltrow