George Michaelin kuolinsyy selvisi viimein

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Maailmankuulu poptähti George Michael kuoli viime jouluna kotonaan Englannissa. Poptähden hautajaiset viivästyivät kuitenkin kuukausilla, koska tähden kuolemaan liittyi niin paljon selvittämättömiä asioita. Nyt George Michaelin kuolinsyy on kuitenkin viimein selvinnyt, ja perhe pääsee rauhassa aloittamaan lopullisen surutyön tekemistä.

George Michaelin kuolemaan ajateltiin liittyneen päihteitä, mutta todellisen kuolinsyyn selvitessä kävi ilmi, että näin ei ollut. People-lehden mukaan laulajan kuolinsyitä tutkinut asiantuntija on nyt varmistanut, että tähti kuoli luonnollisista syistä.

George Michaelin yhdeksi kuolinsyyksi todettiin rasvainen maksa, joka voi johtua alkoholin käyttämisestä tai esimerkiksi diabeteksesta. Miehellä oli myös sydänlihassairaus ja sydänlihastulehdus, jotka olivat ilmeisesti aiheuttaneet lopulta miehen sydämen pysähtymisen. Tutkija on vahvistanut, että laulajan kuolinsyytä pidetään yhä selittämättömänä, mutta kuitenkin luonnollisista syistä johtuvana.

Uusimmat