Kanin kolo johdatti temppeliritarien 700 vuotta vanhaan luolaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Iso-Britannian Shropshiressa sijaitsevan tavanomaiselta näyttävän pellon alta löytyy 700 vuotta vanha salaisuus. Alle metrin syvyydessä sijitsee ihmiskäsin valmistettu luola, joka on aikoinaan toiminut temppeliritareina tunnetun veljeskunnan piilopaikkana.

Valokuvaaja Michael Scott oli nähnyt videon Cayntonin luolasta, ja päätti mennä tutkimaan sitä omakohtaisesti. Luolaverkostoon pääsi sisään tavallista kanin koloa muistuttavasta aukosta. Sitä olisi miltei mahdotonta löytää, mikäli ei tietäisi mistä etsiä.

Scottin mukaan luola on säilynyt erittäin hyväkuntoisena sen vuosisatoja vanhasta iästä huolimatta. Shropshire Star -lehden mukaan luola suljettiin yleisöltä vuonna 2012 sinne ilmestyneiden roskien, graffitien ja kynttilöiden vuoksi. Huhujen mukaan luolasto on ollut myös suosittu kohde rituaalejaan pitäville pakanoille ja druideille.

Temppeliritarien veljeskunta perustettiin keskiajalla ristiretkien aikaan, tarkoituksena suojella Jerusalemiin matkustaneita pyhiinvaeltajia. Veljeskunnan varakkuuden kasvaessa heihin alettiin liittää erilaisia huhuja ja taikauskoa, ja lopulta sen jäseniä alettiin vainoamaan ja tappamaan. Shropshiren luolan uskotaan olleen ritarikunnan salainen palvontapaikka.