RIP Black Sabbath – yhtye julkaisi kuolinilmoituksensa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Englantilaista Blck Sabbath -yhtyettä on kuvailtu maailman ensimmäiseksi viralliseksi heavy metal -yhtyeeksi. John ”Ozzy” Osbourne, Anthony ”Tony” Iommi, William ”Bill” Ward ja Terence ”Geezer” Butler perustivat sittemmin legendan maineeseen nousseen bändin jo vuonna 1968.

Nyt Black Sabbath on tullut lähes 50 vuotta kestäneen tiensä päähän. Yhtye on vahvistanut lopettaneensa virallisesti toimintansa jakamalla Twitterissä kuolinilmoituksen. Ennen lopettamistaan yhtye teki The End -jäähyväiskiertueen, jonka myötä Black Sabbath esiintyi myös Helsingin Kaisaniemen puistossa. Viimeinen esiintyminen tapahtui 4. Helmikuuta bändin alkuperäisessä kotikaupungissa, Birminghamissa.

Alun perin bluesvaikutteista ja tummanpuvuaa raskasta rockia soittanut ja tyylillään lukuisiin raskaan musiikin genreihin vahvasti vaikuttanut Black Sabbath julkaisi uransa aikana 19 albumia. Yhtyeen viimeiseksi jäänyt 13-levy julkaistiin vuonna 2013.