Donald Trumpin ja Hillary Clintonin presidenttikisasta HBO-televisiosarja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen viimeisimmissä presidentinvaaleissa oli dramatiikkaa kerrakseen. Ei siis ihme, että niiden pohjalta ollaan nyt suunnittelemassa jo televisiosarjaa.

HBO-kanava suunnittelee The Hollywood Reporter -sivuston mukaan minisarjaa, joka kertoo vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidentinvaaleista. Donald Trumpin ja Hillary Clintonin välisestä kamppailusta kertovan sarjan ohjaa Austin Powers ja Perhe on painajainen -elokuvista vastannut Jay Roach.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, ketkä tulevat näyttelemään Trumpia ja Clintonia. Jay Roach ohjasi myös HBO:n Game Change -elokuvan, joka kertoi vuoden 2008 presidentinvaalit hävinneet John McCainin kampanjasta. TV-elokuva voitti viisi Emmy-palkintoa.