Taikasienten, eli psilosybiinisienten tiedetään vaikuttavan ihmisen keskushermostoon ja tajuntaan niissä olevien myrkkyjen vuoksi. Psykedeelisinä päihteinä tunnetut sienet saattavat voimistaa tunteita ja muuttaa aistielämyksiä. Amerikkalaisveljekset riehuivat sienipäissään saaden koko naapuruston sekaisin.
Indiapolisissa asuvat 24-vuotias Noah Batz ja 21-vuotias Timothy Batz olivat viettäneet sunnareita päihdyttäviä aineita nauttien. Kaksikko oli paininut alasti asuinalueensa kaduilla, huutanut kurkku suorana asunnossaan, haukkunut ja uhkaillut ohikulkijoita ja rikkonut ajoneuvoja. Veljekset olivat nauttineet sieniä ja kannabista poltettavassa muodossa.
Paikalle soitetut poliisit pidättivät alastoman kaksikon. Toinen veljeksistä rauhoittui vasta etälamauttimen avulla. Nyt Batzit odottavat toukokuussa pidettävää oikeuskäsittelyä. Heitä vastaan on nostettu syytteitä muun muassa virkavallan vastustamisesta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käytöksestä, USA Today uutisoi.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten huumeet tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.