Juna iski lumipommin asemalle – tähän VR ei kykene!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa VR voi joutua ongelmiin pienistäkin lumimääristä raiteilla. Liikenne voi seisahtua jo 15 sentin lumesta, kun esimerkiksi Norjassa jopa 70-senttinen lumikerros ei vielä pysäytä junia. Myös Pohjois-Amerikassa tilanne on täysin toinen. Nyt verkossa nähdään tapaus, jossa juna saapui rautatieasemalle, jonka kiskoilla oli ainakin puolen metrin lumikinos.

Videolla nähdään miten ihmiset odottavat junaa matkapuhelimet valmiina. He nimittäin tietävät, että juna tulee työntämään kinokset pois tieltään. Harva ilmeisesti kuitenkaan ymmärsi millaisella voimalla lumet lentäisivät junan edestä sivuille, sillä luvassa olikin varsinainen lumipommi. Videon tapaus ei olisi mahdollinen Suomessa.

Artikkelin julkaisemisen jälkeen VR otti yhteyttä Staran toimitukseen ja korosti, että esimerkiksi Ruotsissa junaliikenne keskeytetään Suomea useammin ja helpommin sääolojen vuoksi.

– Suomessa ratojen liikennöitävyydestä vastaa Liikennevirasto. Virasto huolehtii siitä, että sen omistama rataverkko toimii niin, että kaikkien yhtiöiden junat voivat siellä kulkea jokaisen vuodenaikana, myös talvella. Muidenkin kuin VR:n, VR muistuttaa Staralle lähettämässään viestissä.