Mies myi kihlasormustaan: ”Tätä on itse Saatana pitänyt sormessa”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Gumtree-verkkosivustolle ilmestyi viikko sitten mielenkiintoinen myynti-ilmoitus. Mies laittoi myyntiin 150 punnan hinnalla timanttisormuksen, jota hänen mukaana itse Saatana on pitänyt sormessaan.

Mies kertoi ostaneensa kihlasormuksen tyttöystävälleen, jonka kanssa hän oli seurustellut kolme vuotta. Kaikki oli ollut hyvin, kunnes naisen silmät alkoivat eräänä päivänä kiilumaan, hänen päänsä alkoi päivittäin pyörimään 360 astetta ympäri ja hän alkoi laukomaan miehelle myrkyllisiä loukkauksia.

Kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen Saatana naisen sisällä oli ottanut vallan ja herättänyt miehen sanomalla: ”En pidä sinusta enää”. Samaan aikaan Jeesus oli ilmestynyt miehelle ja kehottanut miestä poistumaan suhteesta ja tekemään syntiä, koska hän on ne aikoinaan jo miehen puolesta sovittanut.

Nyt mies myi eron jälkeen tyttöystävän pitämää kihlasormusta. Sormuksen pitäminen ei miehen mukaan välttämättä ole täysin turvallista, mutta siinä ei kuitenkaan ole mitään mustaa magiaa tai taikuutta itsessään, joten sormuksen voimat saattavat olla sen pitäjästä kiinni.

Gumtree