Kissa säikäytti lajitoverinsa – isku tallentui videolle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmiset säikähtävät aina äkillistä ja yllättävää ääntä ja liikettä, jonka he näkevät tai tuntevat. Aivot menevät säikähtäessä hälytystilaan, jolloin ihminen yleensä säpsähtää ja hyppää kauemmaksi tai alkaa huutamaan. Ihmiset ovat aina rakastaneet toistensa säikäyttelyä, koska tällaisen reaktion aiheuttaminen ja näkeminen on monien mielestä huvittavaa.

Lapset ja aikuiset säikäyttelevät usein toisiaan, mutta myös eläinten on nähty tekevän samaa toisilleen. Nyt videolle on saatu tallennettua hulvaton tapaus, jossa perheen ovela kissa säikäyttää pahaa-aavistamattoman ystävänsä.

Videolla nähdään miten hauskan jekun keksinyt kissa menee oven taakse odottelemaan ystäväänsä. Toinen kissa maukuu aivan kuin se etsisi oven takana odottelevaa ystäväänsä ja odottaisi sen vastausta. Kissa kuitenkin istuu aivan hiljaa oven takana ja odottaa, että toinen astuu ansaan. Kun kissa tulee huoneeseen, oven takana odotellut säikäyttää sen takaa päin ja aloittaa takaa-ajamisen.