Pamela Anderson täyttää 50-vuotta – suostuisi yhä Playboy-malliksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pamela Anderson oli yksi 1990-luvun suurimpia seksisymboleita. Nainen tunnetaan parhaiten Baywatch-tähtenä hänen näytellessään suositussa sarjassa kymmenen vuotta. Tällä hetkellä Anderson on ollut aika vähän julkisuuden parrasvaloissa, mutta nyt hän kävi Loose Women -keskusteluohjelmssa kertomassa tuoreimmat kuulumisensa.

Pamela Anderson on täyttämässä 50 vuotta, mitä on vaikeaa hänen ulkonäkönsä perusteella uskoa. Anderson on ollut aina tunnettu näyttävästä tyylistään ja runsaasta meikistä, mutta nykyään nainen ei jaksaisi enää meikata ollenkaan. Anderson kertoi, että hänen äitinsä joutuu aina patistamaan Andersonia meikkaamaan ennen kuin hän poistuu kotoaan.

Pamela Anderson myönsi, että tuhmat asiat kiinnostavat häntä edelleen, minkä vuoksi hän suostuisi vieläkin Playboy-malliksi jos häntä vain siihen vielä pyydettäisiin. Tällä hetkellä nainen haluaa kuitenkin suurimmaksi osaksi keskittää voimansa apua tarvitsevien eläinten ja ihmisten auttamiseen.