Tom Cruise harjoitellut jo vuoden uuden Mission: Impossiblen stunttia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mission: Impossible, eli Vaarallinen tehtävä -elokuvat ovat nimensä veroisia. Näyttelijä Tom Cruise suorittaa suurimman osan stunteistaan itse, ja mies onkin nähty esimerkiksi kiipeämässä pilvenpiirtäjää pitkin Dubaissa sekä roikkumassa ilmaan nousevan lentokoneen mukana.

Nyt Cruisen suunnitelmissa on laittaa vielä paremmaksi aikaisemmista stunteistaan. Tuottaja David Ellison paljasti Collider-sivustolle tähden valmistautuneen seuraavassa Mission: Impossible -elokuvassa nähtävää stunttia varten jo pitkän tovin.

– Se, mitä Tom tekee tulevassa elokuvassa tulee peittoamaan kaiken mitä aikaisemmin on nähty. Se tulee olemaan täysin uskomatonta. Hän on harjoitellut stunttia varten vuoden ajan, Ellison paljasti.

Miehen mukaan kyseessä tulee olemaan näyttävin ja hurjin asia, mitä Tom Cruise on ikinä tehnyt valkokankaalla. Mission: Impossible 6 -elokuvan Yhdysvaltojen ensi-iltaa kaavaillaan heinäkuulle 2018.