TV-tähti haukkui ravintolan eikä jättänyt tippiä – tarjoilijalta osuva vastaisku

Lifestyle Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Englantilainen televisiojuontaja, näyttelijä ja malli Cat Deeley tunnetaan parhaiten So You Think You Can Dance -ohjelmasta, jossa hän on toiminut juontajana jo 2005-vuoden tuotantokaudesta lähtien. Nyt Deeley on saanut pienen kohun aikaiseksi haukkumalla TomGeorge-nimisen ravintolan Twitterissä.

Cat Deeley oli saanut ystävineen hänen mielestään huonoa palvelua TomGeorge-nimisessä ravintolassa Los Angelesissa. Heidän tilauksensa olivat saapuneet pöytään useamman kerran väärin minkä lisäksi yhden samassa seurueessa ruokailleen annos oli ollut syömäkelvoton. Nainen päätti avautua huonosta kokemuksestaan sosiaalisessa mediassa ja kertoa yli 350.000 seuraajalleen, että kyseistä ravintolaa kannattaa välttää.

40-vuotias Cat Deeley haukkui ravintolan, minkä jälkeen häntä palvellut tarjoilija päätti vastata naiselle kuvalla, jossa näkyi hänen kuittinsa. Seuruetta palvellut tarjoilija oli surullinen siitä, että hänelle ei jätetty yhtään tippiä, vaikka ongelmat eivät johtuneet hänestä ja seuruekin sai lopulta lähes kaiken ruoan ilmaiseksi.

Uusimmat