Miley Cyrusin perhe saa oman televisio-ohjelman – traileri julkaistiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

24-vuotias poptähti Miley Cyrus on kansainvälisesti tunnettu laulaja ja näyttelijä. Myös Mileyn pikkusisko Noah on lähtenyt aloittamaan artistinuraansa, minkä lisäksi Mileyn isäkin on tunnettu laulajana ja lauluntekijänä. Cyrusin perheestä äiti Tish ja isosisko Brandi ovat olleet hieman tuntemattomampia julkisuudessa, mutta tämä tulee pian muuttumaan.

29-vuotias Brandi on saanut äitinsä Tishin kanssa Bravo-kanavalle oman televisiosarjan. Sekä äiti että tytär ovat kumpikin sisustussuunnittelijoita, jotka laitetaan uudessa televisio-ohjelmassa kilpailemaan keskenään siitä kumpiko pystyy täyttämään tilaajan vaatimukset paremmin.

Bravo on nyt julkaissut Cyrus Vs. Cyrus -televisio-ohjelman ensimmäisen trailerin, josta nähdään, että sarjasta ei tule perhedraamaa puuttumaan. Sarjan esittelyssä vilahtaa myös Miley Cyrus, jota tullaan luultavasti jonkin verran näkemään isosiskon ja äidin kilpaillessa sisustussuunnittelijan taitojen paremmuudesta keskenään.



Uusimmat