25-vuotias asettui vitsinä presidenttiehdokkaaksi – sai shokkituloksen gallupissa!

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Serbiassa valmistaudutaan parhaillaan maan 2. Huhtikuuta järjestettäviin presidentinvaaleihin, joissa ehdolla on perinteisten poliitikkojen lisäksi mukana on todellinen yllätysnimi. Kyseessä on nutturaan, turkistakkiin, kultakelloon ja bling-henkisiin koruihin tälläytynyt Ljubisa ”Beli” Preletacevic.

Preletacevic on tosiasiasssa 25-vuotiaan Luk Maksimovicin luoma huumorihahmo. Yllättäen hän on kuitenkin kerännyt valtavan suosion serbialaisten äänestäjien keskuudessa. Ehdokas päätyi taannoisessa mielipidetutkimuksessa suosituimpien ehdokkaiden listan toiselle sijalle, heti pääministeri Aleksandar Vucicin jälkeen.

Maksimovicin hahmo on näyttäytynyt julkisuudessa muun muassa hevosten vetämillä kärryillä matkustaen, esittäen lupauksia käteisestä ja työpaikoista kaikille häntä äänestäville. Kasarirock-tyylisen kappaleen säestämällä videolla hänet nähdään esittelemässä taisteluliikkeitä ja kantamassa mukanaan sauvaa velhon tai uskonnolisen johtajan lailla.

Vaikka Serbian nykyinen pääministeri Vucic tulee on edelleen suosituin presidenttiehdokas, on vitsiehdokkaan saama kannatus merkillepantavaa. Politiikan tutkija Vojislav Zanetic kuvailee Preletacevicin nousua varteenotettavaksi ehdokkaaksi samanlaiseksi ilmiöksi, kuin esimerkiksi Donald Trumpin päätyminen Yhdysvaltojen presidentiksi oli. Täysin ulkopuolinen ehdokas vetoaa perinteisiin poliitikkoihin kyllästyneihin kansalaisiin.

Preletacevicin roolin takaa löytyvän Luk Maksimovicin mukaan kyse on ollut kuitenkin alun perin pelkästä vitsistä. Televisiojuontajaksi haluava opiskelija toivoo lähinnä pääsevänsä läpi tenteistä ajallaan.

– Tulen päätymään presidentiksi, enkä ole edes käynyt yliopistoa loppuun, Maksimovic kommentoi Reuters-uutistoimiston mukaan.