Charlize Theron ihmettelee nettideittailua – kiusallista viestittelyä tuntemattomille

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijätär Charlize Theron tunnetaan lukuisista elokuvarooleista. Hän on myös äiti kahdelle lapselleen Jackson ja August Theronille. 41-vuotias tähti kertoi Ellen DeGeneresin haastattelussa mitä mieltä hän on sinkkunaisena nykypäivän deittailukulttuurista.

Uusien ihmisten tapaaminen ja treffailukulttuuri ovat muuttuneet tänä päivänä erilaisten sovellusten myötä hyvin paljon. Charlize Theronin mukaan sinkkuna oleminen on nykyään hyvin erilaista kuin aikaisemmin. Theronin mielestä Tinderin kaltaiset sovellukset ja niiden käyttäminen ovat hyvin kiusallista.

Charlize Theron ei ymmärrä uusia deittisovelluksia, joissa ihminen arvostellaan kuvan perusteella, minkä jälkeen alkaa vaivaannuttava flirttaileminen täysin ventovieraan ihmisen kanssa. Nainen kertoi, että hän mielummin tapaisi ihmisen niin, että joku hänen ystävänsä esittelisi miehen hänelle.