Japanilaisessa luksusjunassa kaikki mukavuudet – liput jopa 10 000 euroa

Lux Matkailu · Tim Isokivi

Japanin rautateillä on nyt mahdollisuus matkustaa kuin kuningas. JR East -yhtiön kohuttu luksusjuna Shiki-Shima teki neitsytmatkansa 1. toukokuuta Tokiosta Hokkaidon saarelle.

Shiki-Shiman vaunuista löytyy muun muassa mukavuuksilla varustettuja luksushyttejä, Michelin-tähdellä palkitun Katsuhiro Nakamuran ravintola, näköalatasanne ja lukuisia oleskelutiloja. Junan edullisimmat liput maksavat Daily Telegraph -lehden mukaan 320.000 yeniä, eli noin 2.600 euroa.

Junassa voi matkustaa kerrallaan vain 34 henkeä. Shiki-Shiman nopeus ei myöskään ole huippuluokkaa. Sen saavuttama 110 kilometrin tuntivauhti jää kauas Japanin nopeimmista 320 kilometrin tuntivauhtia liikkuvista junista.

Shiki-Shimaniin tullaan kuitenkin nauttimaan, ei vain matkustamaan paikasta toiseen mahdollisimman nopeasti. 10 vaunun junan kaikki matkat ovat täyteen varatuja vuoden 2018 maaliskuuhun saakka.

 

Uusimmat