Deadpool televisioon – rääväsuinen Marvel-hahmo saa oman sarjan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Marvel-sarjakuviin perustuva Deadpool räjäytti pankin valkokankaalla vuonna 2016. Varttuneemmalle yleisölle suunnatusta supersankarielokuvasta tuli vastoin 20th Century Fox -studion odotuksia valtava menestys, jonka jatko-osa on jo työn alla.

Deadpool tulee valtaamaan pian myös television. Yhdysvaltalainen FXX-kanava työstää Deadpool-animaatiosarjaa, joka tulee sarjakuvien ja elokuvan tavoin olemaan suunnattu aikuisyleisölle. Marvelin tiedotteen mukaan sarja saa ensiesityksensä vuonna 2018.

Sarjaa tuottaa ja käsikirjoittaa Donald Glover yhdessä veljensä Stephenin kanssa. Näyttelijänä, muusikkona, käsikirjoittajana ja ohjaajana tunnettu mies loi viime vuonna FX-kanavalle runsaasti kiitosta keränneen Atlanta-sarjan.

Deadpool kertoo lähes haavoittumattomasta mutta kasvoiltaan pahasti arpeutuneesta palkkasoturista, Wade Wilsonista. Sekä sarjakuva että siihen perustuva elokuva ovat hurmanneet faneja erityisesti mustalla ja omintakeisella huumorillaan.