Teinipoika joi kolme kofeiinijuomaa ja kuoli

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Monet vanhemmat toivoisivat, että energiajuomien myyntilupa asetettaisiin 18 ikävuoteen. Kaikkien energiajuomien pitkäaikaisvaikutuksia ei tiedetä ja ne voivat aiheuttaa voimakasta riippuvuutta muun muassa suurten sokerimääriensä vuoksi.

SkyNews uutisoi 16-vuotiaan Etelä-Carolinassa asuvan Davis Cripen kuolemasta. Teini-ikäinen poika oli juonut suurikokoisen Mountain Dew -limonadin, latte-kahvin ja energiajuoman kahden tunnin aikana. Sen jälkeen oppitunnille osallistunut poika oli kärsinyt vakavista rytmihäiriöistä, jotka johtivat lopulta kuolemaan tuntia myöhemmin.

Asiantuntijoiden mukaan ihmisten tulisi kiinnittää huomiota energiajuomien nauttimiseen samalla tavalla kuin vaikkapa alkoholin ja tupakan käyttämiseen. Davis Cripen nauttima kofeiinimäärä ei ollut tappava, mutta vaikutti kohtalokkaasti aiemmin terveenä olleen pojan elimistöön.

https://www.instagram.com/p/BRRpbwWBN99/