Indonesiassa tuomittiin homoja ruoskittaviksi – miten mahdollista 2000-luvulla?!

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Islamilaisten maiden näkemykset homoseksuaalisuudesta poikkeavat suuresti avarakatseisimpien alueiden asenteista. Muslimit pitävät homoseksuaalisuutta edelleen syntinä, joka on jopa aviorikosta tuomittavampi teko. Indonesiassa on tuomittu kaksi homoa julkiseen ruoskimiseen.

BBC uutisoi Indonesiassa langetetusta tuomiosta, jossa kaksi homoseksuaalia miestä on tuomittu ruoskittavaksi maan erityisaluleella Acehissa. Homoseksuaalisuus ei ole laitonta muualla Indonesiassa, mutta Sumatran pohjoisosissa sijaitsevalla hallintoalueella noudatetaan vanhoillisia rangaistusmenetelmiä. Tuomion saivat 20- ja 23-vuotiaat miehet, jotka yllätettiin samasta sängystä maaliskuussa.

Molempien miesten saama rangaistus on 85 iskua. Muinaisaikaiselta kuulostava tuomio toteutetaan julkisesti ensi viikolla. Enimmäisrangaistus homoseksuaalisuudesta olisi ollut sata iskua. Samankaltaisia tuomioita on jaettu aiemmin muun muassa uhkapelaamisesta ja alkoholin nauttimisesta. Ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet jyrkästi konservatiivisen Acehin alueen rangaistuspolitiikan.

Uusimmat