Massiivinen mehiläisparvi valtasi kadun Lontoossa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Lontoossa todistettiin tiistaina yllättävää näkyä hyönteisten vallattua kokonaisen kadun kaupungilla. Valtava mehiläisparvi täytti Greenwichissä sijaitsevan kadun iltapäivällä.

Sosiaalisessa mediassa levinneillä videoilla nähdään, kuinka tuhannet mehiläiset lentävät kadun yläpuolella keskellä kovimpaa ruuhka-aikaa. Osa ihmisistä jäi tuijottamaan näkyä, osa puolestaan pakeni hyönteisiä pistosten pelossa.

Hyönteisparvi leijaili Greenwich Church Streetin yläpuolella noin tunnin ajan. Jalokiviliikkeen omistava Abigail Hering kertoo ihmettelleensä alkuun ulkoa kantautuvaa humisevaa ääntä. Kun hän lähti töistä, hän näki mehiläisten täyttäneen koko kadun.

– Niitä parveili miljoonittain liikennevaloissa. Hetkeä myöhemmin ne laskeutuivat alemmas ja alkoivat pörräämään ihmisten ympärillä, Hering kuvaili Press Association -uutistoimistolle.

Erikoisen ilmiön syy on epäselvä. Mehiläiset onnistuttiin sittemmin häätämään turvallisesti pois kaupungin keskustasta.