Donald Trump haluaa lakkauttaa USA-matkailun markkinoinnin

Matkailu · Stara.fi

Suomen maabrändin kirkastamista yrittävän ryhmän ja esimerkiksi Visit Finlandin yhdysvaltalainen vastine Brand USA on yllättäen joutunut lakkautusuhan alle. Kyseessä on julkisesti rahoitettu organisaatio, jonka tehtävänä on markkinoida Yhdysvaltoja matkailumaana ulkomaalaisille.

Presidentti Donald Trump esitteli eilen kongressille budjettiesityksensä, josta Brand USA on pyyhitty kokonaan pois, USA Today raportoi. Organisaatiolta kolmessa vuodessa säästyvä noin 510 miljoonan dollarin rahoitus on määrä ohjata turvallisuusviranomaisille muun muassa maan rajoilla. Seuraavaksi budjetti päätyy kongressin käsittelyyn jopa kuukausiksi.

Kerroimme jo aiemmin kuinka Donald Trump onnistui romahduttamaan Yhdysvaltoihin suuntautuvan matkailun julkistaessaan matkustuskieltoja useista muslimimaista. Kiellot aiheuttivat maan matkailuelinkeinolle vakavaa vahinkoa, koska muun muassa Euroopasta Yhdysvaltoihin kohdistuva lentomatkojen kysyntä romahti välittömästi. Brand USA:n lakkauttamisella pelätään olevan samanlaisia vaikutuksia, jotka heijastuvat nopeasti koko maan talouteen.