Brittimies parantui HIV:stä – merkittävä edistysaskel lääketieteessä

Ohhoh! Terveys · Terhi Piiroinen

Brittiläinen 44-vuotias mies on ollut mukana 50 ihmisen koeryhmässä, jossa on testattu uutta hoitokeinoa HI-viruksen taltuttamiseen. Uudessa hoitomuodossa HIV tuhotaan jokaisesta kehon osasta – mukaan lukien niistä soluista, jotka ovat aiemmin onnistuneet suojautumaan hoidoilta.

Tiedemiesten mukaan on vielä liian aikaista sanoa, onko aiemmin parantumaton virus poistunut kokonaan brittiläisen potilaan kehosta. Edistys on kuitenkin ollut merkittävä ja ensimmäisten päivien perusteella hänen otaksutaan parantuneen. Kyseessä on suuri lääketieteellinen edistysaskel, sillä nyt lääkintähenkilökuntien käsissä saattaa olla maailman ensimmäinen vakavasti otettava parannuskeino HIV:een.

The Sunday Times kertoo, että hoitokeinoa testanneessa työryhmässä on ollut mukana tohtoreita ja tiedemiehiä Oxfordin, Cambridgen, Imperial College Londonin, University College Londonin ja King’s College Londonin yliopistoista. Noin 36,7 miljoonalla ihmisellä on todettu HIV. Lääketieteelliset testit tulevat jatkumaan ainakin viisi vuotta, kunnes hoitomuoto voidaan ottaa yleisesti käyttöön.