Tosielämän scifi-elokuvaa – rikkaille myydään nyt nuorten verta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kerroimme vuoden alussa amerikkalaisesta start-up -yritys Ambrosiasta, joka etsi nuoria ihmisiä ikääntymistä koskevaan tutkimukseen. Kokeessa on tarkoitus siirtää nuorten verta vanhoille ihmisille ikääntymisen estämisen toivossa. Sata ihmistä on nyt valmiita maksamaan nuoremman veren saamisesta kehoonsa.

CNBC on uutisoinut, että sata rikasta ja iäkästä ihmistä haluaa osallistua kokeeseen, jossa heidän kehoonsa siirretään alle 25-vuotiaan verta. Ajatuksena on, että nuoret verisolut ikään kuin estäisivät tai hidastaisivat vanhenemista. Nuoren veren perässä olevat ihmiset maksavat 1,5 litran satsista noin 7.500 euroa ilman, että tietävät tehoaako veri odotetunlaisesti ikääntymistä estäen.

Ambrosia on saanut runsaasti arvostelua osakseen. Yhtiö ostaa nuorten ihmisten veren veripankeilta, eli samasta paikasta kuin terveydenhuolto. Toisin sanoen vertansa lahjoittaneet nuoret eivät tiedä, että se saatetaan myydä eteenpäin koemielessä ikääntyville ja nuoruudenlähdettä tavoitteleville.

Uusimmat