Tutkimus: Ranskanperunat lisäävät kuoleman riskiä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Maailmalla vallitseva terveys- ja fitness-buumi on saanut ihmiset miettimään omia ruokailutottumuksiaan. Kaikki tietävät, että pikaruoat ja sokeriset herkut ovat yksi syy maailman kansalaisten sairaalloiseen ylipainoon.

Nyt on todistettu, että uppopaistettu ja perunoista valmistettu ruoka lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä. American Journal of Clinical Nutrition -julkaisussa on esitelty kahdeksan vuotta kestänyt tutkimus, jossa seurattiin 4.400 ihmisen ruokatottumuksia.

Tutkimukseen osallistui 45–79-vuotiaita naisia ja miehiä. Analyysien mukaan uppopaistettuja perunoita, kuten ranskalaisia tai lohkoperunoita yli kaksi kertaa viikossa syöneet ihmiset tuplasivat ennenaikaisen kuoleman todennäköisyyden.

Samanlaista yhteyttä ei löydetty muiden perunasta valmistettujen ruokien, kuten perunamuussin tai tavallisten keitettyjen perunoiden kanssa. Sen sijaan usein uppopaistettuja perunaruokia syöneet ihmiset olivat vaarassa kuolla muita aiemmin. Tutkimusajanjakson aikana menehtyi 236 seurantaan osallistunutta amerikkalaista.