Härkä surmasi härkätaistelijan – somessa ei herunut myötätuntoa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Härkätaistelut on katsottu jo vuosikymmeniä sitten eläinrääkkäykseksi, minkä vuoksi ne on kielletty monin paikoin myös Espanjassa. Ranskassa ja paikoin Espanjassakin härkätaisteluja kuitenkin yhä järjestetään, ja nyt härän sijaan areenalla on kuollut 36-vuotias espanjalainen matadori Ivan Fandino.

Fandino oli kiduttamassa ja surmaamassa härkää hurraavan yleisön edessä Lounais-Ranskan Mont-de-Marsanissa, kun hän yllättäen kompastui viittaansa ja menetti tasapainonsa. Sen seurauksena härkä onnistui iskemään sarvensa härkätaistelijan vartaloon sillä seurauksella, että tämä kaatui kasvoilleen maahan ja sai kuolettavat vammat.

Fandino kiidätettiin areenan sairashuoneelle hätäleikkaukseen ja ambulanssilla sairaalaan. Hänet todettiin kuitenkin kuolleeksi sairaalassa. Hänen viimeiset sanansa olivat silminnäkijöiden mukaan ambulanssissa ”Kiirehtikää, olen kuolemaisillani”, sanomalehti El Mundo uutisoi.

Fandino kuoli härkätaistelussa vain noin vuosi sen jälkeen, kun härkätaistelija Víctor Barrio kuoli samanlaisessa tilanteessa heinäkuussa 2016. Sitä edellinen tapaus sattui 31 vuotta aiemmin 1985.

https://twitter.com/veracious_views/status/876683587856158720

https://twitter.com/Buffyy07/status/876411618518863877

https://twitter.com/coreylevitan/status/876678121163968512

https://twitter.com/doorgaansdavid/status/876658941492645892