Hämmentävä moka suorassa lähetyksessä – uutisankkuri istui minuutteja hiljaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

BBC-kanavalta kymmenen uutisten katsojia odotti tiistaina 20. Kesäkuuta yllättävä ja koominen näky. Uutisten sijaan heille tarjottiin minuuttikaupalla kuvaa hiljaa studiossa istuneesta uutistenlukija Huw Edwardsista.

Teknisen mokan ansiosta Edwards ei tiennyt, koska lähetys alkaa. Kamera kuvasi neljän minuutin ajan kokenutta uutistenlukijaa istumassa hiljaa paikoillaan, tuijottaen alaspäin ja tehden muistiinpanoja. Välillä ruudulle ilmestyi Breaking News -logo.

Varsinainen uutislähetys alkoi minuutteja myöhässä aikataulusta, ja Edwards kommentoi viivästyksen johtuneen teknisistä ongelmista. Kukaan ei ollut kertonut miehelle automatisoidun kameran kuvaavan häntä. Edwards tosin paljasti The Guardian -lehden mukaan aavistaneensa näin tapahtuneen, mutta yrittäneensä vain käyttäytyä mahdollisimman tyynesti.

Tapaus herätti runsaasti huvittuneisuutta brittiläisten televisiokatsojien keskuudessa. Myöhemmin Edwards jakoi Twitter-tilillään kuvan oluesta, jonka hän totesi aikovansa juoda myöhemmin mokan johdosta.

– Taidan nauttia tämän kaunokaisen aikaisempien kymmenen uutisten vuoksi. Kippis!, mies twiittasi.

 

Uusimmat