Näin lopetat riitelyn helposti – yksinkertainen keino toimii

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Parisuhteessa on osattava rakastamisen lisäksi myös riidellä. Tunnepitoinen sanaharkka on kuitenkin syytä jättää pois ja keskittyä ennemmin rakentavaan riitelyyn. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedetään.

On olemassa keinoja, joiden avulla pariskuntien välisiä konflikteja voi ratkaista helpommin. Kunnon riita puhdistaa ilmaa, mutta kenenkään ei koskaan tai missään tilanteessa tulisi alentua toisen osapuolen haukkumiseen, syyttelemiseen tai satuttamiseen. Rakentavassa riitelyssä tiedostetaan se, että osapuolet ovat eri mieltä asioista ja pyrkivät yhdessä löytämään ratkaisun ongelmaan.

Arkinahistelu kuuluu elämään. Jos kuitenkin kuuntelee toista osapuolta ja hänen mielipahansa syytä, voi riitelystä myös oppia. Seuraavan kerran kun kumppani valittaa esimerkiksi lattialle jätetyistä sukista, kannattaa vastaväitteiden sijaan sanoa puolisolleen, että ymmärtää hänen olevan vihainen sukkien takia, PureWow neuvoo.

Riitelyyn tulee useimmiten mukaan huutoa silloin, kun toisesta tuntuu että häntä ei kuunnella. Kun hänelle tekee selväksi, että valituksen aihe on kuultu, tiedostettu ja vieläpä ääneen toistettu, voi tilanne rauhoittua ennen suurempaa räjähtämistä. Toisin sanoen sukista valittavalle vastataan: ”Kuulin kyllä, että olen jättänyt jälleen likaiset sukat lattialle”.