Koskenkorva täyttää tänään 64 vuotta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen alkoholin itseoikeutettu ikoni, Koskenkorvan viina, täyttää tänään 64 vuotta. Juoma tuli myyntiin 1. heinäkuuta 1953, jolloin puolen litran pullo maksoi 500 markkaa. Perimätiedon mukaan pullo Latoviinaa piti aikoinaan saada ostettua tehdastyöläisen 2,5 työtunnin palkalla.

Koskenkorva on ollut lähes koko olemassaolonsa ajan Alkon myydyin väkevä viina. Listaykköseksi Kossu nousi vuonna 1960, mutta viime vuonna Leijona-viina nousi myydyimmäksi. 38-prosenttista Koskenkorvaa myytiin Alkossa viime vuonna 3.057.413 litraa, kun Leijonaa myytiin 31.272 litraa enemmän. 1980-luvulla Koskenkorvaa myytiin peräti 18 miljoonaa litraa vuodessa.

Kosanderin viralliseen nimeen on tehty vuosikymmenten ajan marginaalisia muutoksia, mutta Koskiksella on myös monia lempinimiä. Ohrasta valmistettavaa Kossua tislataan edelleen Etelä-Pohjanmaalla Koskenkorvalla, mutta se pullotetaan Rajamäellä. Nykyisin Koskenkorva on EU-direktiivin mukaan vodkaa, mutta lisätyn sokerin vuoksi sitä ei saanut nimittää vodkaksi ennen vuotta 2009.

Tämä artikkeli on Staran sadastuhannes verkossa julkaistu artikkeli. Staran verkkosivulta löytyy ylivoimaisesti Suomen kattavin lifestyle- ja viihdealan artikkeleiden arkisto, sillä vuodesta 2001 tähän päivään saakka on julkaistu 100.000 artikkelia kaikkien saataville.