Asiantuntija listasi 4 syytä vaimon uskottomuuteen

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Uskottomuudesta keskustellessa katseet kiinnittyvät turhan usein hedonistisiin kaksilahkeisiin, jotka kulkevat sukupuolielin edellä. Tosielämässä myös naiset pettävät miehiään ja hakevat jännitystä elämään avioliiton ulkopuolisista suhteista. Mitkä syyt johtavat vaimojen syrjähyppyihin?

Noin puolet naisista myöntää pettäneensä ainakin yhtä kumppaniaan jossain elämänsä vaiheessa. Divorced Moms -nettisivustoa ylläpitävä psykologi Janne Lomasky on nyt listannut Urbo-julkaisulle syitä, miksi naiset yleisimmin ajautuvat vieraan miehen läheisyyteen.

1. Hän on kyllästynyt nykyiseen liittoon

Avioliitossa luisutaan helposti rutiineihin ja pelkästään arjen pyörittämiseen. Pariskunnat toistavat vuodesta toiseen samoja asioita, olipa kyse aktiviteeteista tai jääkaapin sisällöstä. Onneksi suhdetta voi piristää lukuisilla eri tavoilla, kunhan tunnustaa ongelman ennen syrjähyppyä. Pettäminen johtaa usein liiton loppumiseen, vaikka se tuokin jännitystä hetkellisesti.

2. Hän kaipaa rakkautta, huomiota ja hellyyttä

Mikäli mies ottaa naisensa itsestäänselvyytenä tai unohtaa panostaa suhteen hyvinvointiin, saattaa vaimo tyydyttää tarpeitaan salaisesti selän takana. Osa naisista hakee vieraiden miesten huomiota pelkästään tunnetasolla ja platonisesti. Parisuhteessa tulisi hoitaa yhteistä hyvää ja kysyä, ovatko molemmat onnellisia ja mitä he voisivat tehdä toisin rakkauden lisäämiseksi.

3. Hän ei saa tarpeeksi seksiä

Seksi kuuluu parisuhteeseen vaikkakin sen määrä saattaa vähentyä yhdessäolovuosien myötä. Osa naisista kokee olevansa puutteessa, eivätkä he pääse toteuttamaan fyysisiä mielihalujaan avioliitossa. Suhteessa on keskusteltava ja tiedostettava kuivan kauden haitat. Pääasiana on, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä aktiivisuustasoon, jotta kummankaan ei tarvitse hakea nautintoa vieraista lakanoista.

4. Hän haluaa kostaa

Niin lapselliselta kuin se kuulostaakin, haluaa moni nainen testata petetyksi tulemisen jälkeen omaa markkina-arvoaan ja maksaa potut pottuina. Satutetut ja vihaiset vaimot unohtavat moraalinsa ja saattavat riettailla sydämensä kyllyydestä aviomiehen selän takana. Todellisuudessa vain 31 prosenttia avioliitoista selviytyy pettämisestä. Kannattaako ottaa riski vai olisiko helpompi selvittää ongelmat ennen vahingon tapahtumista?