Poptähti Beyonce ja räppäri Jay-Z saivat taannoin odotettua perheenlisäystä. 35-vuotias Beyonce synnytti 18. kesäkuuta kaksoset. Nyt Beyoncen ja Jay-Z:n lasten nimien epäillään kuitenkin vuotaneen julkisuuteen.
TMZ-sivuston mukaan pariskunta on taannoin hakenut tavaramerkkiä Rumi Carter ja Sir Carter -nimille.
Tähdet hakivat saman yhtiön kanutta aikaisemmin tänä vuonna tavaramerkkiä Blue Ivyn nimelle. Tavaramerkkihakemus tehtiin todennäköisesti siksi, että lasten nimiä voitaisiin käyttää oheistuotteissa, kuten lastenvaatteissa ja vauvanleluissa.
Rumi-nimen uskotaan viittaavan 1200-luvulla eläneeseen persialaisrunoilijaan. Sir-nimi viittaa puolestaan todennköisesti yhteen hänen tunnetuimmista runoistaan. Pariskunta ei ole toistaiseksi antanut virallista vahvistusta nimihuhuille.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Beyonce, Jay-Z tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.