Hyviä uutisia suomalaisille – kahvin juominen pidentää elinikää!

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Suomessa juodaan kahvia asukasta kohti eniten maailmassa. Kahvi kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, ja harva työikäinen pääsee aamulla vauhtiin ilman höyryävän kuumaa kupillista. Vaikka viime vuosina on raportoitu kofeiinin haittapuolista, nyt on julkaistu uusi tutkimus kahvin terveysvaikutuksista.

Annals of Internal Medicine -julkaisussa on esitelty laaja kahvitutkimus, jonka mukaan kahvin juominen vähentää merkittävästi ennenaikaisen kuoleman riskiä.

Tutkimusta varten analysoitiin 520.000 eurooppalaisen kahvin juomista ja kuolleisuutta kymmenestä eri maasta. Tulosten mukaan yli kolme kuppia kahvia päivittäin juovat ihmiset sairastuvat harvemmin ja elävät keskimäärin muita pidempään, CNN uutisoi.

Kahvikupposten siemailu edesauttaa maksan toimintaa, vähentää miesten itsemurhariskiä, vähentää naisten syöpään sairastumisen riskiä sekä ehkäisee ruoansulatuskanavan ja verenkierron sairauksia. Uutisoimme aiemmin, että kahvin juominen laskee Alzheimerin tautiin ja dementiaan sairastumisen riskiä.

Uusimmat