Retkeilijä heräsi rusahdukseen – karhu puri päähän!

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Coloradossa Glacial View Ranchin ulkopuolella retkeillyt 19-vuotias mies oli herännyt aamuneljältä kummalliseen rouskaisuun. Pian hän tajusi, että karhu söin hänen päätään. Villieläin yritti repiä miestä ulos hänen makuupussistaan.

Rankan herätyksen saanut retkeilijä löi karhua nyrkeillä, jotta se olisi lähtenyt karkuun. Pian muut telttailijat heräsivät hänen huutoihinsa ja ryhtyivät niin ikään hakkaamaan eläintä ja huutamaan sille kovaäänisesti. Mesikämmen sai raahattua miestä muutaman metrin päähän, kunnes se luovutti ja lähti etsimään ruokaa muualta.

Retkeilijä selvisi onnettomuudesta hengissä ja muutamilla ruhjeilla, Fox 47 -kanava uutisoi. Karhun hampaat olivat pysähtyneet miehen kalloon, eikä peto saanut aikaiseksi kuin pintanaarmuja. Vaistojen varassa toimiva eläin hyökkää ihmisen kimppuun hyvin harvoin.