7 naista paljasti uskottomuuden syyt

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Naiset pettävät miehiään yhtä paljon kuin miehet naisiaan. Hameväen syrjähyppyjen syyt ovat usein tunnepitoisempia ja henkisempiä, kun miehet pyrkivät yleisimmin tyydyttämään seksuaalisia mielihalujaan. Seitsemän naista paljastaa nyt syitä, miksi he pettivät miehiään.

Men’s Health haastatteli parisuhdeterapeutti Ashley Grinonneau-Dentonia, jonka mielestä naiset pettävät puolisoitaan nykyaikana yhä useammin.

Naisten asema on vahvistunut ja heidän valtansa on kasvanut, mikä näkyy myös syrjähyppyjen määrissä. Pettäminen ei ole enää vain miesten toteuttamaa. Eniten naiset pettävät silloin, kun he eivät tunne olevansa haluttuja nykyisessä parisuhteessa. He hakevat henkistä tukea, iloa ja jännitystä muualta.

31-vuotias Susan kertoo pettäneensä miestään, koska heidän pitkässä parisuhteessa ei ollut tarpeeksi jännittävää seksiä. Yksi kerta työkaverin kanssa sai hänet tuntemaan olonsa seksikkääksi uudelleen. Susan sai pettämisestä lisää itseluottamusta ja sen kautta myös hänen parisuhteensa seksielämä parani.

Kolmekymppinen Megan kertoo löytäneensä nykyisestä miehestään sopivan laastarin kipeän eron jälkeen. Hän ei ole onnellinen suhteessa, mutta tuntee olonsa turvalliseksi. Megan tapasi matkoilla mallimiehen, jonka kanssa vietti villin viiden tunnin pituisen seksisession. Nainen myöntää, että ei yksinkertaisesti voinut sivuuttaa mahdollisuutta ja tilaisuus teki vaarin. Hänen parisuhteensa jatkuu pettämisestä huolimatta ennallaan, mutta hän myöntää tavanneensa mallin uudestaan.

Osa pariskunnista muuttuu alkuhuuman jälkeen enemmän kämppäkavereiksi. Näin kävi myös Margaretille, joka ei harrastanut miehensä kanssa seksiä juuri ollenkaan. He eivät keskustelleet ongelmista, mutta olivat kuin parhaat kaverit.

29-vuotias nainen olisi halunnut enemmän uusia kokemuksia elämään, kun hänen miehensä suunnitteli jo perheen perustamista. Margaret aloitti flirttailun, tekstailun ja suutelun työkaverinsa kanssa. Vaikka nainen ei harrastanut työkaverinsa kanssa seksiä, erosi hän lopulta poikaystävästään.

Jessican elämään on helppo samaistua, mikäli on joutunut olemaan parisuhteessa päihdeongelmaisen kanssa. 36-vuotias nainen kertoo miehensä käyttäytyneen sopimattomasti humalassa ollessaan. Eräänä iltana Jessica sai tarpeekseen alkoholistimiehensä öykkäröinnistä ja hän haki lohtua vieraalta, mutta erittäin kohteliaalta ja menestyneeltä mieheltä.

Jessica kävi vieraan miehen asunnossa drinkeillä. Nainen tunnusti vierailun siipalleen, vaikka he eivät harrastaneetkaan seksiä. Parisuhde päättyi siihen.

Dana puolestaan seurusteli muutaman vuoden ”ihan kivan” miehen kanssa. Kumpikaan parisuhteen osapuolista ei tiennyt, pitäisikö heidän jatkaa vai erota. He vain hengailivat yhdessä. Kun 28-vuotias nainen päätyi sänkyyn poikaystävänsä parhaan kaverin kanssa, tiesi hän suhteen olleen hänelle väärä ja he erosivat.

Sen sijaan Katie-niminen 33-vuotias nainen oli varma, että hänen poikaystävänsä käy vieraissa. Kun asialle tuli varmistus, päätti nainen ladata Tinderin puhelimeensa. Hän kävi panotreffeillä jo saman illan aikana.

Lopulta 25 vuotta avioliitossa ollut Leann tunnustaa pettäneensä aviomiestään, koska hän tunsi olonsa erittäin onnettomaksi. Hänellä oli raskas taakka. Nainen maksoi laskut ja piti huolta perheestään samaan aikaan, kun mies käyttäytyi aggressiivisesti ja ala-arvoisesti.

59-vuotias Leann iski vieraan miehen työmatkalla lentokentän baarista, ja harrasti hänen kanssaan seksiä lentoaseman vessassa. Hänen avioliittonsa kesti tämän jälkeen seitsemän vuotta, kunnes Leann oli viimein vapaa. Mies ei saanut tietää syrjähypystä koskaan.