Charlize Theron juhli Atomiblondina rintaliiveissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Charlize Theron on loistanut viime vuosina valkokankaalla lukuisissa toimintarooleissa. Tänä vuonna hänet tullaan näkemään vaaleakutrisen mestariagentin roolissa Atomic Blonde -elokuvassa. Nyt kovasti odotettu elokuva on saanut ensi-iltansa.

Elokuvan Euroopan ensi-iltaa juhlittiin eilen näyttävästi Berliini Potsdamer Platzilla, jossa Stage-teatteriin saapui juhlayleisön lisäksi myös elokuvan tähtiä. Mukana oli myös Charlize Theron, joka oli pukeutunut elokuvan teeman mukaisesti Atomiblondiksi ja hänen yläosaansa verhosivat pelkät rintaliivit.

1980-luvulle sijoittuvassa elokuvassa Theron esittää MI6-järjestön vakooja Lorraine Broughtonia, jolle tappavana aseena voi toimia esimerkiksi kengän stilettikorko. Hänet lähetetään Berliiniin tutkimaan toisen vakoojan salperäistä kuolemaa ja noutamaan samalla kadonnutta listaa kaksoisagenteista.

The Coldest City -sarjakuvaan perustuva Atomic Blonde tarjoaa trailerin perusteella näyttävää vakoojaviihdettä ajankuvaan sopivan musiikin siivittämänä. John Wickin toisen ohjaajan, David Leichin ohjaaman elokuvan päärooleissa nähdään Theronin ohella James McAvoy ja John Goodman. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 28. heinäkuuta 2017.

Splash
Splash
Splash
Splash