Koiranomistajan arkea: Näin pitkään koira pysyy pesun jälkeen puhtaana

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni koiranomistaja haluaa pitää koiransa puhtaana varsinkin silloin, kun kyseessä on seurakoira, joka nukkuu perheen kanssa sisätiloissa. Aina puhtaana pitäminen ei kuitenkaan ole kovin helppoa, sillä monien koirien lempipuuhaa on juuri mudassa pyöriminen ja hiekan kaivaminen.

Nyt Bri & John -kanava on julkaissut hyvin havainnollistavan YouTube-videon siitä miten palkitsevaa koirien kylvettäminen on. Koira on ulkona leikkiessään saanut turkkinsa aivan ruskeaksi liasta, mikä on johtanut kylpyhetkeen. Mies pesee koiran huolellisesti, mutta koira ei pysy kuin hyvin pienen hetken puhtaana heti pesemisen jälkeen.

Brin ja Johnin koira on yhteystyökykyinen ja suostuvainen kylpyyn, mikä tekee pesemisestä huomattavasti helpompaa. Koiran kylvettäminen voi kuitenkin välillä turhauttaa pesijää, joka palkitaan sillä, että koira on jo tunnin sisällä vähintäänkin yhtä likainen leikittyään hetkisen ulkona.

Uusimmat