Näky kuin katastrofielokuvasta – miljoonat kulkusirkat iskivät Venäjällä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Valtavat heinäsirkkaparvet kuvataan yhtenä ihmiskuntaa koettelevista suurista vitsauksista monien uskontojen pyhissä teksteissä, eikä suotta. Miljoonista kulkusirkoista koostuvat parvet voivat saada aikaan mittavia tuhoja syöden tieltään niin viljelyskasvit kuin kaiken muunkin vihreän.

Kulkusirkat ovat viime viikkoina koetelleet Venäjän eteläosia. Verkossa levinneillä videoilla nähdään, miltä näyttää ajaa autonsa miljoonista sirkoista koostuvaan laumaan. Hyönteisparvi on kauempaa katsottuna kuin sankka maasta nouseva savupilvi.

Näky ei ole kuitenkaan harvinainen Venäjän eteläosissa. Mashable-sivuston mukaan kulkusirkkalaumat ovat aiheuttaneet tuhoja viljelysmailla satojen tuhansien hehtaarien alueella. Dagestanin maa- ja elintarvikeministeriö julistikin alueelle viime kuussa hälytystilan sirkkavitsauksen vuoksi.

Kulkusirkkaparvi koostuu joukosta erilaisia heinäsirkkalajeja, jotka ovat ympäristön muutoksen tai sirkkojen lukumäärän liiallisen kasvun vuoksi muodostaneet valtavan lauman. Miljoonia yksilöitä sisältävä parvi voi lyhyessä ajassa tuhota kaiken vihreän kasvillisuuden laajalta alueelta.

 

https://youtu.be/Ga98rDSN0TE